maanantai 9. heinäkuuta 2012

Huonon onnen kesäteatteri

Oltiin lauantaina Joensuussa katsomassa kesäteatterikomedia Mooseksen perintö, joka on jatkoa viime kesäiselle Vain muutaman huijarin tähden-komedialle.


Päivän asu oli seuraava:
shortsit ja mekko vyöllä GinaTricot / gladiaattorit Aleksi13 / panta Glitter / nutturaponnari H&M


Tykkäsin asusta itse tosi paljon ja mielestäni tuo mekko sopii myös noin vähän lyhyemmäksi taitettuna myös topiksi hyvin :)
Oltiin Joensuussa noin puoli tuntia ennen esityksen alkua ja jo siinä vaiheessa huomattiin, että paikkoja ei ole jäljellä kuin muutama ja ihmisiä jonottamassa oli vielä muutama sata. Sitten saatiin kuulla, että katsomoon mahtuu 1200 ja lippuja onkin myyty jostain syystä 1400. Ettäs silleen. No, kaikki mahdutettiin keinolla millä hyvänsä katsomoon ja ainakaan allekirjoittanut ei nähnyt paikaltaan yhtään pitään (mun edessä istui kaksi tosi isoa miestä). Joka toinen penkkirivi oli aina korkeammalla (eli kaksi penkkiriviä oli samassa tasossa = "takarivissä" istuvat (eli mm. me) ei nähnyt mitään). Lisäksi "eturivissä" istuvilla oli penkit ja meillä jokin mainoslauta, josta lähti väriä, joten meikän housutkin oli mielenkiintoisen väriset näytöksen jälkeen.... No, onneksi tahranpoistoaineilla lähti melkein kaikki tahrat. :)


Sitten toinen asia, mikä pisti vihaksi. Meille oli koko ajan toitotettu, että paikkoja ei voi varata, mutta kappas, 14 riviä oli varattu eri järjestöille ja vain muutama oli ns. varaamattomia...


Vaikka tiedän, etten ollut ainoa, jolle tällainen epäonni kävi tuossa näytöksessä, harmittaa se silti vietävästi, varsinkin kun tämän piti olla yksi kesän kohokohdista ja en loppujen lopuksi pystynyt nauttimaan siitä paljoakaan huonon paikkani vuoksi.
No, mutta onneksi keli oli hyvä ja minäkin sain väriä pintaan (paloin nimittäin...) :D Olkapäät ja rintakehä on hieman herkät. Unohdin nääs tuon epäonnen seurauksena laittaa aurinkorasvaa ja huomasin vasta kotona, että mä oon aika punainen.... Nyt mä oon hengannut kotona hihattomassa jumpsuitissa, koska se on sarjassa ainoa vaate, joka ei satu (esim. t-paita on aika ehdoton ei tällä hetkellä).


Eväänä meillä oli tällaista:
Väliajalla keksin myös hyödyllistä tekemistä:
Harrastin nimittäin KIPailua, eli knit in public = julkineulomista. Tikuttelin mallitilkkua eräisiin sukkiin :)


Että sellainen kesäteatterielämys tällä kertaa.

1 kommentti:

  1. meni kauan tajuta että julkineulominen ei oo mikään neulontatapa :D

    VastaaPoista